Älykäs maaseutu uusiokäyttää kiinteistöjä
Yksi viime vuosien suosikkikiinteistöjäni on Auran kunnassa sijaitseva Auraamo. Tila on entinen Valintatalon myymälätila ja melkoinen valintatila se on nytkin. Kunnan viranhaltijat pitävät kiinteistössä satunnaisesti toimistoaan, yrittäjillä on mahdollisuus pop up –vuokrasuhteisiin ja tilassa toimivat myös kansalaistoimijat eli yhdistykset. Viimeisimpänä linkkinä ketjussa on Leader-hankkeella toteutettava nuorisoteatteri.
Auraamo on hyvä esimerkki siitä, että rakennusten käyttötarpeet eivät aina osu yhteen niiden elinkaaren kanssa. Elinkeinoelämän muutosten sekä kuntaliitosten ja seurakuntaliitosten ja erilaisten palveluverkkoselvitysten seurauksena maassamme on sadoittain uutta käyttöä kaipaavia tiloja.
Kehitys ei suinkaan ole hidastumassa. Lakkautettuja kyläkouluja tulee listoille suorastaan ennätystahtia, pian ehkä terveyskeskuksia ja kirkkoja? Kylä- ja seurantalojenkin ylläpito uhkaa käydä ylivoimaiseksi monelle perinteiselle yhdistykselle.
Seiniä vai toimintaa?
Älykkäällä maaseudulla keskeisen kysymyksen tulisi kuulua, voiko muutos ja siihen sopeutuminen olla yksi rakennuksen ominaisuus? Voitaisiinko rakennus nähdä viimeistellyn teoksen tai kertakäyttöisen hyödykkeen sijaan muuttuvana rakenteena, jolla voi olla monta elämänvaihetta ja jonka tiloja voi käyttää myös eri kellonaikoina useaan eri tarkoitukseen?
Avainajatuksena on, että tilojen sijaan tulisi keskittyä puhumaan tarpeista ja toiminnoista. Tila on palvelu ja tilojen kysyntä ja tarjonta tulisi saada paremmin kohtaamaan.
Rakennukset ja rakentaminen muodostavat huomattavan osan kasvihuonepäästöistä. Olemassa olevan rakennuskannan uusiokäyttö edistää kestävää kehitystä. Se on resurssiviisautta ja monessa tapauksessa se on myös kulttuuriympäristön kannalta arvokasta työtä. Tyhjä tila ja hylätyt rakennukset leimaavat helposti laajemminkin ympäristöä.
Joukossa tyhjyys kilpistyy
Uudet käyttötavat luovat uusia mahdollisuuksia kansalais- ja kulttuuritoiminnalle sekä yrityksille. Aivan liian usein uusia käyttötapoja etsitään kuitenkin kovin pienen joukon voimin ja ratkaisuvaihtoehdot ovat joko-tai –tyyppisiä eli tilojen hallinnan oletetaan olevan yhden tahon ratkaistavissa. Mennään edelleen tila ja omistus edellä, kun parhaimmillaan tilakysymyksissä voitaisiin olla jakamistalouden ja kumppanuuksien eturintamassa.
Entistä enemmän olisi myös tarvetta jäsenyyksistä riippumattomalle matalan kynnyksen toiminnalle. Erilaiset aktivisti- ja pop up –ryhmät tällaisissa tiloissa usein toimivatkin, mutta käyttäjäkunnan soisi laajenevan esimerkiksi ryhmiin, joille syrjäytyminen on aito uhka.
Heikkoja ja vahvoja signaaleja
Yhteisöllisiä tiloja ylläpitävät tahot – ne menestyvät – ovat toisaalta aina osanneet hyödyntää vapaa-ajan uusimmat virtaukset. Matkailupalvelut, airbnb-majoitus ja pakohuoneet ovat jo tulleet pioneeritaloille. Turvallisuuskeskuksiakin tiloista on kaavailtu etenkin harvaanasutulla maaseudulla. Opettajien asuntoja hyödynnetään vuokrakäytössä – ja varainhankinnassa.
Tyhjiin tiloihin ei välttämättä aina tarvita kirppistä, vaan yrittäjät voisivat hyödyntää tiloja vaikkapa osa-aikaisesti matkailutoimintaan ja hyvinvointipalveluihin. Koronan muuttamassa maailmassa on kehittynyt uusia tarpeita toimistohotelleille, hubeille ja yhteisöllisten työtilojen kokeiluille. Viime vuosina lakkautetuilla kyläkouluilla onkin usein toimivat tietoliikenneyhteydet.
Käyttö on rakennusten parasta suojelua, sillä se ehkäisee vandalismia ja muita turvallisuusongelmia. Kiinteistön arvo säilyy paremmin ja toiminta kohottaa myös talon ja alueen imagoa: ylipäätään toiminta synnyttää uutta toimintaa.
Monen rakennuksen kohdalla olisikin pidettävä tyhjilleen jättämistä viimeisenä ratkaisuna ja pohdittava esimerkiksi muutostöiden tai ostajien etsimisen ajaksi tilapäiskäytön mahdollistamista. Tilapäiskäytön edistäminen vaatii kuitenkin vielä paljon asenteiden muuttumista, välittäjäorganisaatioita ja tilapankkeja.