Euroopan maaseutujen asukkaiden äänet kuuluviin ja näkyviin

Uutiset

"Asukkaat ovat parhaita osaajia, kun etsitään paikallisia ratkaisuja kiperiin ongelmiin ja haasteisiin". Neljättä kertaa järjestetty Euroopan maaseutuparlamentti ERP2019 keräsi marraskuun alussa pohjoisespanjalaiseen Candásin kylään reilu 340 maaseudun kehittäjää ja asukasta 38 Euroopan maasta. Tapahtuman tuotoksena syntyneessä Candásin julkilausumassa vaaditaan, että maaseudut otetaan kaupunkien rinnalla päätöksenteossa tasa-arvoisesti huomioon, niin ajatuksissa kuin toimenpiteissä. Julkilausumassa vaaditaan, että maaseutujen asukkaiden ääni tulee kuuluviin sekä päätöksenteossa että päätösten valmisteluissa.

Taustalla kolme eurooppalaista verkostoa ja 200 miljoonan asukkaan ääni

Joka toinen vuosi järjestettävän ERP-tapahtuman taustalla on kolmen laajaa eurooppalaista kansalaistoimintaan perustuvaa verkostoa: European Rural Community Alliance (ERCA), Partnership for Rural Europe (PREPARE) ja European LEADER Association for Rural Development (ELARD). Lisäksi tapahtuman ja siihen liitettävän kampanjan toteutukseen osallistuu kumppaniorganisaatioita 40 eri maasta. Vuoden 2019 tapahtuman hallinnollisena kumppanina toimi Suomen Kylät ry. Toteutus mahdollistui Kansalaisten Eurooppa-ohjelman rahoituksella.

Tapahtumaan kutsutaan kansallisten kumppaniorganisaatioiden kautta delegaatioita ja tapahtumaan saa osallistua myös yksityishenkilöt. Suomessa kumppanina toimii Suomen Kylät ry. Tänä vuonna tapahtumaan osallistui 335 toimijaa 38+ maasta (Isosta-Britanniasta osallistui edustajia sekä Englannista, Pohjois-Irlannista, Skotlannista että Walesista). Osallistujista 176 oli naisia, 158 miehiä ja 1 transsukupuolinen.

Suomesta tapahtumaan osallistuivat Esa Aunola (Suomen Kylät ry), Ann-Sofi Backgren (Svenska Byaservice), Antonia Husberg (Maaseutupolitiikan neuvosto / maa ja metsätalousministeriö), Katja Hänninen (Eduskunnan kylätoimintaverkosto), Anu Suotula (Keskipiste Leader), Petri Rinne (Suomen Kylät ry), Kim Smedslund (Suomen Kylät ry), Maarit Teuri (Leader Ykkösakseli), Sofia Tuisku (Suomen Kylät ry) ja Heidi Valtari (Turun yliopiston Brahea-keskus).

ERP yhdistää ja vahvistaa

ERP-tapahtuma kokoaa laajan skaalan maaseudun kehittäjiä, asukkaita, tutkijoita ja hallinnon edustajia keskustelemaan eurooppalaisten maaseutujen mahdollisuuksista, niihin vaikuttavasta politiikasta ja kehittämistoimista sekä niihin liittyvästä tutkimuksesta. Tapahtuman tarkoituksena on vahvistaa maaseutuyhteisöjen ääni suhteessa kansalliseen ja EU:n päätöksentekoon, edistää tiedon ja hyvien mallien välitystä ja kansainvälistä yhteistyötä eri maiden, organisaatioiden ja toimijoiden välillä, sekä mahdollistaa ruohonjuuritason toimintaa ja sen potentiaalin täysimääräistä hyödyntämistä Eurooppaa haastavien ongelmien ratkaisemiseksi.

Tapahtuman ohjelma koostuu muun muassa retkistä, työpajoista ja paneelikeskusteluista sekä yhteisistä ruokahetkistä, jotka mahdollistavat verkostoitumista. Kokonaisuus tukee tavoitetta vaihtaa tietoa, näkemyksiä ja kokemuksia eri maista tulevien ihmisten ja organisaatioiden välillä.

Ohjelman toteutuksessa näkyi ja kuului Suomi. Petri Rinne, joka edusta ERCAa ERP:n ohjausryhmässä, johdatti perjantain pääkeskusteluihin puheella "The ERP – Who we are and what we have done since the 3rd ERP". Antonia Husberg piti torstain gaalaillallisella puheen otsikolla "Navigating the Future". PREPAREn pääsihteerinä toimiva Kim Smedslund kokosi maaseutuparlamentin viestin yhteen lauantain keskusteluiden jälkeen.

Tapahtumassa Petri Rinne ja Antonia Husberg toteuttivat yhdessä työpajan "Leader beyond the rural and EU" ja Ann-Sofi Backgren piti esityksen naisten digitaalisesta yrittäjyydestä nk. "aloitemarkkinoilla". Koko delegaatio osallistui suomalaisen maaseudun kehittämisen esittelyyn "maiden markkinoilla".

Anu Suotula Leader Keskipiste ry:stä osallistui myös ainoana suomalaisena Nuorten Euroopan Maaseutuparlamenttiin, joka järjestettiin Candásissa ennen ERP-tapahtumaa.

Manifesto ja julkilausuma kokoavat yhteiset tavoitteet

ERP:n keskeiset tuotokset ovat manifesto ja julkilausuma. ERP järjestetään joka toinen vuosi. Tapahtumassa hyväksytään julkilausuma. Tapahtumien välillä on kuitenkin käynnissä jatkuva nk. maaseutukampanja, joka konkretisoituu eri puolilla Eurooppaa järjestettäviin kansallisiin ja alueellisiin maaseutuparlamentteihin. Näiden kansallisten ja alueellisten maaseutuparlamenttien tulokset vaikuttavat yhteisen manifeston muotoiluun. Vuoden 2019 manifestoa työstetään tulevien kuukausien aikana ja julkistetaan ensi vuoden alussa.

Suomessa ensi vuonna 1.-3.10.2020 järjestettävä valtakunnallinen Maaseutuparlamentti 2020 -tapahtuma on osa tätä laajempaa ja jatkuvaa kokonaisuutta. Manifesto luo yhteisen näkemyksen Euroopan maaseutujen kehittämisestä ja on sovellettavissa erilaisilla alueilla, niin Pohjois-Makedoniassa kuin Etelä-Suomessa, ja myös eri työtehtävissä. Sitä voidaan hyödyntää kansallisen Maaseutupoliittisen julkilausuman rinnalla.

Julkilausuma päivitetään ERP-tapahtumassa työpajojen, retkien ja keskusteluiden pohjalta ja hyväksytään ERP:n viimeisenä päivänä. Julkilausuma yhdistää hyvinkin erilaisista taustoista ja toimintaympäristöistä tulevien maaseudun kehittäjien näkemyksiä siitä, mitä maaseutujen kehittäminen edellyttää politiikalta, hallinnolta ja yleiseltä keskustelulta. Julkilausumaa hyödynnetään yhteyksissä päättäjiin, mm. Euroopan parlamenttiin. Myös ERP-julkilausuma on hyöynnettävissä kansallisella tasolla.

Aitoa keskustelua ja osallisuutta

Candásissa 9.11. hyväksytyssä julkilausumassa ERP 2019 peräänkuuluttaa aitoa keskustelua ja oikeaa osallisuutta. Julkilausuma korostaa erityisesti ratkaisun henkeä: ongelmien listaamisen sijaan maaseudun asukkaat ovat avainasemassa kehittämässä ratkaisuja asuinalueidensa tulevaisuuteen, mutta myös Euroopan tulevaisuuteen. Tärkeää on, että maaseudun asukkaiden ääni kuuluu päätöksenteossa ja valmistelussa aidosti ja tasa-arvoisesti kaupunkien äänien rinnalla.

ERP 2019-materiaaleihin ml. julkilausumaan pääsee tämän linkin kautta, joka vie Euroopan maaseutuparlamentti -sivuille.